Lukijat

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Liian kiltti?

     Ajatukseni ovat jo useiden kuukausien ajan olleet kuin myrskyävällä merellä, jonka horisontti on jossain kaukaisuudessa, tavoittamattomissa.
Huomaan selvästi käyväni läpi jonkinasteista ikä-kriisiä.
     Olen sen sukupolven "tyttöjä", jotka on kasvatettu nöyräksi, vaatimattomaksi ja tottelevaiseksi sekä vanhempia ja auktoriteettejä kunnioittavaksi. En missään yhteydessä voi väittää, että olisin luetteloni kaltainen, ja siinähän se ydin juuri piileekin: olen LIIAN KILTTI, vaikka EN HALUAISI!
Tunnen ajoittain hillitöntä tarvetta puolustaa oikeuksiani vaimona, työntekijänä sekä naisena ylipäätään.
Ongelmani onkin juuri se, että en rohkene avata suutani, koska sisäänrakennettu "miellyttämisentarpeeni"
on niin äärettömän voimakas.Pelkään loukkaavani toista ihmistä.

     Tietyllä tavalla kadehdin nuoremman sukupolven naisia, vaimoja ja äitejä. Heillä tuntuu olevan rohkeutta vaatia omia oikeuksiaan sekä julkituoda joskus tosi vahvojakin mielipiteitään. IHAN HYVÄ. Kyllä tässä ajassa on  jo oltava tilaa jokaisen ihmisen, naisenkin, toiveille ja unelmille sekä ennenkaikkea mielipiteille ja tarpeille
.
     Meillä mummi-ikäisillä olisi todella paljon oppimista, niin tyttäriltämme kuin miniöiltämmekin. En missään tilanteessa ota kunniaa tai kumarruksia siitä, että olisin erityisen hyvin suoriutunut tehtävästäni naisen mallina.
Koen kuitenkin suurta iloa ja mielihyvää seuratessani oman tyttäreni kulkua sillä kivisellä polulla, jota naiseudeksi sanotaan. Häneltä, niinkuin ei miniöiltänikään puutu rohkeutta olla mieltä, esittää toiveita/vaatimuksia, olla heikko ja ehkä tärkeimpänä luettelossa, rakastaa ja antautua rakastettavaksi.
     Nämä edellä mainitsemani asiat, vievät minut oudolle maaperälle, uskaltaisimpa sanoa ulkoavaruuteen. En ole oppinut vaatimaan, olemaan heikko(kuin ehkä hetkittäin). Rakastaa kyllä osaan, mutta kenties vaikeinta minulle on ollut rakkauden vastaanottaminen.

      Tämä vuodatus alkaa nostaa, ehkä nyt jo liikaakin, tunteita pintaan. Lienee tarpeen ottaa aikalisä.

                  LEPPOISAA ILTAA    toivottelee Aana.
 

3 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Nyt otata "lusikan kauniiseen käteen" ja alat toimia... liika kiltteys voi kostautua, etenkin työympyröissä. Siitä minulla on kokemusta. Kohta kaksikymmentä vuotta sitten paloin loppuun. Voin todella huonosti. Mutta loppujen lopuksi sain sanottua itseni irti ja olin kotona yli kahdeksan vuotta. Nyt osaan sanoa töissä, että en ehdi!

Aana kirjoitti...

Se onkin helpommin sanottu kuin tehty, se "lusikan käteen ottaminen".
Lienee viimeiset hetket aloittaa asian opiskelu, voimavarat ovat nimittäin usein todella vähissä!
Kiitos Sinulle kannustavasta kommentistasi.

Leppoisaa Naistenpäivää toivottelee Aana.

Unknown kirjoitti...

Hei Aan,, minusta juuri tässä bloggaamisessa ja kirjoittelussa on se juttu...niinkuin sinäkin nyt pohdit tätä asiaa, jotenkin tuntuu, että se kun jotain saa vähän niinkuin "paperille " sitä työstää omia ajatuksiaan.Ja joku vastaa ja pohtii kanssasi..se tuntuu hyvältä...(oliko vähän sekavasti kirjoitettu..? ) Tarkoitan tällä sitä, että itse ainakin kun annan jotain itsestäni saan myös jotain...;)

Kiva kun olet tullut tänne blogimaailmaan. Tullaan tutuiksi.

-tuija-