Lukijat

torstai 19. tammikuuta 2012

Vielä ehtii!!!!


Hattujen huovutus, on saanut minut ihan totaalisesti valtaansa:)

Tekeillä on jo seitsenäs erilainen versio.

Osasta en ehtinyt edes valokuvaa ottaa, kun työkaverit veivät ne lähes käsistä.

Oman haasteensa on tekemiselle tietenkin asettanut, erilaisesti kutistuva hahtuva ja vähäisesti löytyneet valmistus-ohjeet.

Olen kuitenkin tarttunu ns. "härkää sarvista" ja lähtenyt vain tekemään, miettimättä sen enenpää lopputulosta ja toistaiseksi kaikki hatut ovat olleet ihan kelvollisia, sekä päähän sopivia:)


Tässä kuva viimeisimmästä itselle tehdystä....ihan minun näköiseni:)

Onnistuin saamaan Prinsessan kätköistä lisää hahtuvaa, niin että muutaman hattun/myssyn vielä saan valmistettua. Jos innostus edelleen jatkuu...ja miksei jatkuisi.... niin netti-kaupoille on lähdettävä:D

Arpajais-voitonkin olen jo valinnut, mutta ajattelin pitää teidät loppuun saakka "tiedottomana", kun kerran salailun tielle lähdin! 

Arvonta-aikaa on vielä tovi,

su. 22.1 -12 

nostetaan voitto-arpa:)

Vielä siis ehtii mukaan!!!!

(löytyy pari postausta taaksepäin)


Kaunis kiitos,
ihan jokaiselle viime postaustani kommentoineelle,
ihanaa kun jaksatte/viitsitte jättää merkin käynnistänne.


Suloisen valkoista ja lumista loppuviikkoa.
Aana.

6 kommenttia:

tuksu kirjoitti...

Olet kyllä taitava hatuntekijä!
tuksu

maria kirjoitti...

Ihan hattu (: Tulin siitä tosi hyvälle mielelle!

Lovviisa kirjoitti...

Siellä oikia hattumaakari...Tuo etellisen postauksen lierikukkahattu tosi wau :)

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Eipä ole ihme, että hatut on viety käsistä...ovat kyllä niin hienot.

Kaisa Reetta kirjoitti...

Se on jännä ilmiö se, kun joku asia vie mennessään.. Ja sitten kun harrastuksen tuotokset on näin ihania, niinkuin nyt tuo tämän kertainen hattu! Upea :)<3

santra kirjoitti...

Lämmin ja tyylikäs hattu!