Lukijat

torstai 17. marraskuuta 2011

Tämä ei ole mainos!


Nyt, kun karppaaminen tuntuu olevan lähes jokaisen "kahvipöydän" puheenaihe, päätin tulla kertomaan omat kokemukseni kyseisestä aiheesta.

Olen siis "karpannut" muutaman kuukauden, en mitenkään yltiöpäisesti, vaan hyvinkin matalalla profiililla. Arkipäivästäni ovat poistuneet totaalisesti ainoastaan peruna, leipä ja muut viljatuotteet, riisi, pasta, banaani sekä näkyvä sokeri.
 
Edelleen syön kaikkia vihanneksia, juureksia, hedelmiä, marjoja sekä maitotalous-tuotteita, vahtimatta lainkaan niiden hiilari-pitoisuuksia.
 
Kaiken paistan voissa, käytän melkoisen reippaasti kermaa ja kaikenkaikkiaan, nautin hyvänmakuisesta ruoasta kohtalaisen kokoisina (lue:suurina) annoksina.
 
Juhlat ja kaikenmoiset illanistujaiset ovat sitten asia erikseen, niissä en todellakaan karppaa, vaan nautiskelen kaikista pöydän antimista, ihan sumeilematta ja huolella:)
 
Olen aina ollut todella huono syömään aamiaista, se ei minulle kertakaikkiaan maistu. Herättyäni juon kolme/neljä isoa mukillista maitokahvia ja siinä se.
 
Nyt olen kuitenkin muutaman viikon nauttinut aamulla "tehojuomaa", jota maistoin ensimmäisen kerran tyttäreni luona ja ihastuin heti!
 
 Kyseessä on Fast:n  HERA 80  Heraproteiinijauhe, maustamaton versio.
Maustamaton siksi, että voin hedelmien ja marjojen avulla tehdä siitä mieleistäni, eikä tarvitse joka aamu juoda saman makuista pirtelöä.
 
Laitan juomaan 1dl jauhetta, 2 dl kylmää vettä ja kourallisen lisuketta, tänä aamuna omenan. Sitten vain blenderillä tai sauvasekoittimella kuohkeaksi, ja ei kun juomaa nauttimaan.
 
Huomaan, nyt muutaman viikon kokemuksella, että oloni on piristynyt valtavasti.
Olen aina ollut aamuvirkku, mutta nykyisin tunnen tarvitsevani unta entistäkin vähemmän. 
Päiväni ovat täynnä touhua ja toimintaa, ja virtaa vain tuntuu piisaavan loputtomiin.
 
Olen jo toistakymmentä vuotta joutunut syömään särkyihini todella voimakkaita "keskushermosto-myrkkyjä", mutta nykyisin en tarvitse niitä juuri ollenkaan, tuntuu ihan uskomattomalta:)

Tunnen olevani kuin parikymmentä vuotta takaperin, 
pirteä, hyvinvoiva ja ennenkaikkea 11kg kevyempi!!!

En väitä, että mikään yksittäinen asia olisi vaikuttanut tähän muutokseen minussa, mutta kenties nämä vähäiset suunantarkistukset yhdessä, ovat aikaansaaneet positiiviseen lopputulokseen.
 
Täytyy kuitenkin aina muistaa, että mikä toimii yhdellä, ei välttämättä toimi toisella:D
 
 
Oikein pirtsakkaa päivää ja nautitaan olostamme, itse kukin!!!!!!
Terveisin Aana.

6 kommenttia:

Tuula kirjoitti...

Onnea painon pudotuksesta :) Minuun vaikutti myös karppaus positiivisesti, närästys ja päänsärky lähtivat ja oli hyvä olo. Täytyisi nyt taas alkaa tosissaan että tulisi hyvä olo :D

Sinulle on jotain blogissani :)

Irmastiina kirjoitti...

Voi mistä saisin itsehillintää aloittaa tuon karppauksen... leivästä tykkään ihan kauheasti ja karkeista... ja jäätelöstä...huah...☺

Virpi kirjoitti...

Tosi hieno juttu :) Ja onnittelut mahtavasta painonpudotuksesta!

Kati kirjoitti...

Olipas pirteä postaus <3
Onnittelut onnistuneesta elämäntapamuutoksesta! :)

Marge kirjoitti...

Hienoa Aana!!♥
Olen itsekin vähän aiemmin karpannut, mutta uudestaan täytyisi aloittaa, sillä olen tainnut jäädä pieneen sokerikoukkuun, niin paljon herkkuja nyt tarjolla;) Tästä saan uutta virtaa!:))
Hali, Marge

Aana kirjoitti...

Tuula, Irmastiina, Virpi, Kati ja Marge:

Suuret kiitokset kannustavista kommenteistanne kaikille teille, yhteisesti ja erikseen!

Uskokaa tai älkää, mutta tämä EI ole vaikeata, koskapa minäkin tähän kerran pystyn, olenhan kuitenkin melkoinen herkkusuu, minäkin:D

Pirtsakkaa viikonjatkoa!!!!!!