Lukijat

maanantai 22. elokuuta 2011

Syksyn tuntua, myös sydämessä.


Ilmojen viiletessä ja iltojen pimetessä ei saata välttyä ajatukselta, että kesä alkaa olla ohi ja väistämättä edessä on syksy.
En ole varsinaisesti mikään syys-ihminen, mutta onhan totta, että tässäkin vuodenajassa on puolensa.
Ei mikään vedä vertoja sille, kun koleana iltana käpertyy lämpimän huovan sisään, sytyttelee huoneiston täyteen lepattavia kynttilöitä ja nautiskelee kupposen vahvaa, kuumaa kahvia.

Hiljaksiin luontokin alkaa rauhoittua, kukkien kasvu hidastua ja lehdet kellastua. Keski-kesän hektinen ahertaminen, sekä jatkuva liikkeellä olo saa väistyä ja puutarha voi, ainakin minun osaltani, asettua odottamaan ansaitsemaansa lepoa ja hidasta kuihtumistaan.

Tämä kesä on ollut henkisesti minulle erittäin raskas ja voimavaroja vaativa.
Kenties juuri  siksi syksyn tulo tuntuukin jotenkin niin lohdulliselta ja rauhoittavalta.
Saan taas, puhtaalla omallatunnolla, aloittaa talvisemmat käsityöt ja paeta rakkaiden runokirjojeni syvyyksiin, saamaan lohtua ja keräämään voimia, sekä unohtamaan pahan mieleni.

Jokapäiväinen mökkeily on tältä kesältä ohi ja me, kaksi vanhaa varista, olemme muuttaneet takaisin kaupunkiin. Viikonloppuja toki jatkossakin aiomme paratiisissamme viettää, jos säät vain ovat suosiolliset, eikä työnteko rajoita suunnitelmiamme.

Kotoiset touhuilutkin maistuvat taas ihan toisella tavalla, kun näihin rutiineihin on tullut muutaman kuukauden paussi. Mökki-elämä on kuitenkin melko erilaista, joten paluu "sivistyksen" keskelle ei tunnu ollenkaan pahalta, päinvastoin.
On mukava taas pukea mekko ja korkkarit, kun lähden ihmisten ilmoille. Grokseissa tai verrareissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta kun niitä on koko kesän vedellyt mökillä, on ihana saada jotain "tosi tyttömäistä" tilalle. Meikkipussi on  pölyttynyt käytön puutteesta, mutta enköhän  taas jatkossa aamuisin "piirtele silmät" päähäni ja punaa huuleni:)

Edessä on vielä muutama vapaa, mutta viikonloppu onkin sitten kokonaan töitä.
Huomenissa ajattelin piipahtaa torilla astereita hakemassa, kun kelistäkin luvattiin ihan mukavaa. Juon kahvit kaikessa rauhassa, katselen ohikulkevia ihmisiä ja nautiskelen itsekseni.
Nauttikaa tekin!

Terveisin Aana.

3 kommenttia:

Aana kirjoitti...

Tervehdys kaikille.
Kiitos edellisen postauksen kommenteista.

Hyvää elokuun jatkoa ihan jokaiselle lukialleni:)

Kaisa Reetta kirjoitti...

Hyvää syksyn alkua Aana! Toivotaan, että syksy tuo tullessaaan monia hyviä asioita ja hetkiä elämään! kauniisti kirjoitat syksystä.. joistakin asioista luopumisesta ja rauhoittumisesta...

Aana kirjoitti...

Kati:
Kiitos kun piipahdit ja kommentoit:)

Mukavaa syksyn alkua Sinullekin.