Lukijat

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Pilvipoutaa ja kukka-loistoa.


Eilisen ja tämän päivän aikana pilvet ovat vallanneet taivaan.
Vettä ei ole tullut pisaraakaan, mutta harmaa pilviverho on tyystin peittänyt auringon.
Lämpötila on pyörinyt +13 ja +19C asteen välillä, kylmää, sanon minä.
Jotenkin sitä jo ehti meikäläisen kroppa tottua siihen helteeseen, eikä tahdo hyväksyä näitä lukemia:)

On tästä kelistä ollut se hyöty, että on tullut tehtyä muutakin kuin loirittua.
Olemme perjantaista saakka viettäneet aikaa täällä perikunnan kimppa-mökillä, jossa kaikilla sisaruksilla on omat viikkovuoronsa.

Mies on hakannut halkoja saunaa varten.

Muutaman maton olen pessyt, suurin osa odottaa kuitenkin vielä kotona.

Tyhjät aurinkotuolit odottavat löhöilijöitään.

Isoksi kasvanut sorsapoikue, kävi tervehtimässä melkein portailla.

Tänäaamuna, kävimme omalla mökillä hakemassa vähän lisää työkaluja, sekä kaupungissa täydentämässä ruokavarastoja.
Mökillä odotti melkoinen yllätys, kun kukkapenkit olivat puhjenneet ihastuttavaan väriloistoonsa.


Lipstikkakin on venähtänyt melkein kaksimetriseksi, upean näköinen.

Nurmikko on sininen kukkameri, ollut miltei kaksi viikoa leikkaamatta:)

Samettikukat kukkivat suurin, upein kukkasin.

Kohta otan vajasta ongen ja lähden "matarilla" narraamaan kaloja.

Nautitaan kesästä ja iloitaan läheisistä, sekä ihanista ystävistä!

Oikein leppoisaa päivänjatkoa toivottelee Aana.

3 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Kaunista kukkaloistoa!
Olisipa meidänkin nurmikko noin kaunis...☺

Aana kirjoitti...

Irmastiina:
Voit olla varma, että kauneus häviää perjantai-iltana tai lauantai-aamuna viimeistään, kun palaamme omalle mökille. Mies , aneluistani huolimatta, käynnistää ruohonleikkurin ja parturoi pois kauniin sinisyyden:)

Tuula kirjoitti...

Nyt on kesän parasta aikaa, kukat loistaa, mansikat kypsyy ja perunaa meinaan ottaa perjantaina mökille mennessä omasta maasta mukaan :) Kauniin sininen nurmikko, maahumalaako lienee ? Meillä Mies tuppaa jättää valkoapila läiskiä kun ei raaski koneella ajaa päältä :D Toivotaan että lämpiää taas ja aurinkotuolit saavat täytettä :)

Mukavaa viikonjatkoa ♥