Lukijat

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Juhannuksen viettoon!


Aurinkoista keskiviikko-iltaa blogilaiset.
Olen viettänyt tämän viikon kaupungissa, kesäleskenä:)
Miehellä alkoi maanantaina kesäloma ja minä palasin mökiltä kaupunkiin, töihin.

Tänään vietin vapaapäivää siivoillen ja pyykkiä silittäen, sekä asioilla juoksennellen.
Iltapäiväksi olin varannut ajan kampaajalta, pelastajalta! 
Olen aito blondi, syntyperäinen.
Noin kuukausi takaperin päätin kuitenkin, että nyt riittivät blondivitsit. Menimme Pikkusiukkuni kanssa yhdessä hänen kampaajansa pakeille.
Kerroin hänelle, että nyt haluaisin jotain todella radikaalia ja sain myös. Palasin kotiin punapäänä!!!! Hiukseni värjättiin viininpunaiseksi ja joukkoon laitettiin mansikanpunaisia raitoja. 
Kotona Mies kommentoi,: näyttää kamalalta. Mitäs siihen lisäämään, se oli hänen mielipiteensä:)
Kukaan tuttava tai työkavari ei sanonut, etteikö uusi väri olisi sopinut, mutta itse en siihen tottunut kuitenkaan. Joka aamu, kun katsoin kylppärin peiliin, siellä tuijotti täysin vieraan näköinen nainen.
Tänään siis kävin omalla, tutulla kampaajallani ja hän "taikoi" taas minun näköiseni naisen peiliin. Ihan oman-väriseksi en vielä muuttunut, mutta ensikerralla sekin jo onnistuu, lupaili kähertäjä.
Tulipahan tämäkin sitten kokeiltua!

Huomenna olisi vielä aamuvuoro, mutta sitten aloitankin jussin juhlimisen.
Lähdemme Miehen kanssa Orivedelle, ystäviemme mökille. On mukava mennä viettämään aikaa, hyvien kavereitten kanssa. Mitään sen ihmeenpää ei suunnitelmissa ole, mutta hyvä ruoka ja saunominen riittää kummasti, näillä kymmenillä:)  

Toivotan teillekin, rakkaat lukijani,
SULOISTA KESKI-KESÄN JUHLAA!
Juhannusterveisin Aana.

(Kuviakin olisin laittanut, mutta kone pahalainen ei suostu niitä jostain syystä julkaisemaan, sorry.)

3 kommenttia:

Susanne kirjoitti...

Minäkin olen joskus kokeillut ihan eriväristä tukkaa kuin mitä normaalisti on, mutta aina olen palannut tähän tuttuun väriin:)
Oikein mukavaa juhannusta!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Suloista juhannusta sinulle Aana.☺

Virpi kirjoitti...

Kaunista juhannusta teille <3 Nauttikaa ja rentoutukaa!