Kesän viimeiset.

Kauan sitten edesmennyt mummuni tapasi aina sanoa, että matot pitää pestä ennen syyskuun alkua.

Syytä en koskaan tullut kysyneeksi, mutta tämäkin neuvo lienee niitä "vanhan kansan" neuvoja, joille poikkeuksetta löytyy joku järjellinen syy/selitys.

Eilen heräsin jo kukonlaulun aikaan. Aurinko kurkisteli aamu-usvan lomasta ja kevyt tuulonen puhalteli, siis otollinen sää lähteä mattorantaan pesemään viimeiset. Kaupunkiasunnon matot pesin jo aikapäiviä sitten, mutta mökin kolme mattoa odottivat vielä juuriharjaa sekä mäntysuopaa. Eivät ne varsinaisesti niin kovin likaisia olleet, mutta onpahan sitten mukavanpi aloittaa keväällä uusi mökkikausi, kun on puhtaat matot laittaa lattialle.

Mattolaituri on vallan ihanalla paikalla, aivan kaupunkimme sydämessä. Kyllä siellä kelpaa juuriharjaa heiluttaa, virtaavan veden äärellä ja puhdasta tulee ihan huomaamatta.

Olen jo nuoresta saakka "rakastanut" mattopyykkiä ja nautin rannassa käymisestä edelleen, rikkinäinen selkäni vain asettaa omat haasteensa. Jos se ryökäle ei välillä sanoisi sopimustaan irti, niin kuuraisin varmasti koko suvun matot, niin hauskaa se mielestäni on.

Eilinen päivä olikin loistava valinta, koska tänä-aamuna taivaan hanat olivatkin auenneet ja vettä on tullut kaatamalla. Koko taivaankansi on paksun pilviverhon peittämä ja säätiedot lupaavat samanlaista säätä koko loppuviikoksi.

Mummun antamat ohjeet siis tältä osin toteutuivat ja viimeisetkin matot sain puhtaaksi, ennen kuin kuukausi vaihtui:)

Oikein rauhaisaa elokuun viimeistä päivää kaikille ja nautiskellaan nyt tästä harmaudesta.

Lämpimin ajatuksin. Aana.

Torstaitunnelmia.

Millä sävelellä

laulaa voisit nyt,

haavoittunut lintu,

lentoon väsynyt?

Joskus kauan sitten

laulu solisi

niin kuin rinnassasi

ilo olisi.

Siitä on jo kauan,

kovin kauan niin.

Yhä muistan laulun,

joka katkaistiin.

                               - A-M Kaskinen - 

Lämpimin ajatuksin  Aana.

Syksyn tuntua, myös sydämessä.

Ilmojen viiletessä ja iltojen pimetessä ei saata välttyä ajatukselta, että kesä alkaa olla ohi ja väistämättä edessä on syksy.

En ole varsinaisesti mikään syys-ihminen, mutta onhan totta, että tässäkin vuodenajassa on puolensa.

Ei mikään vedä vertoja sille, kun koleana iltana käpertyy lämpimän huovan sisään, sytyttelee huoneiston täyteen lepattavia kynttilöitä ja nautiskelee kupposen vahvaa, kuumaa kahvia.

Hiljaksiin luontokin alkaa rauhoittua, kukkien kasvu hidastua ja lehdet kellastua. Keski-kesän hektinen ahertaminen, sekä jatkuva liikkeellä olo saa väistyä ja puutarha voi, ainakin minun osaltani, asettua odottamaan ansaitsemaansa lepoa ja hidasta kuihtumistaan.

Tämä kesä on ollut henkisesti minulle erittäin raskas ja voimavaroja vaativa.

Kenties juuri  siksi syksyn tulo tuntuukin jotenkin niin lohdulliselta ja rauhoittavalta.

Saan taas, puhtaalla omallatunnolla, aloittaa talvisemmat käsityöt ja paeta rakkaiden runokirjojeni syvyyksiin, saamaan lohtua ja keräämään voimia, sekä unohtamaan pahan mieleni.

Jokapäiväinen mökkeily on tältä kesältä ohi ja me, kaksi vanhaa varista, olemme muuttaneet takaisin kaupunkiin. Viikonloppuja toki jatkossakin aiomme paratiisissamme viettää, jos säät vain ovat suosiolliset, eikä työnteko rajoita suunnitelmiamme.

Kotoiset touhuilutkin maistuvat taas ihan toisella tavalla, kun näihin rutiineihin on tullut muutaman kuukauden paussi. Mökki-elämä on kuitenkin melko erilaista, joten paluu "sivistyksen" keskelle ei tunnu ollenkaan pahalta, päinvastoin.

On mukava taas pukea mekko ja korkkarit, kun lähden ihmisten ilmoille. Grokseissa tai verrareissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta kun niitä on koko kesän vedellyt mökillä, on ihana saada jotain "tosi tyttömäistä" tilalle. Meikkipussi on  pölyttynyt käytön puutteesta, mutta enköhän  taas jatkossa aamuisin "piirtele silmät" päähäni ja punaa huuleni:)

Edessä on vielä muutama vapaa, mutta viikonloppu onkin sitten kokonaan töitä.

Huomenissa ajattelin piipahtaa torilla astereita hakemassa, kun kelistäkin luvattiin ihan mukavaa. Juon kahvit kaikessa rauhassa, katselen ohikulkevia ihmisiä ja nautiskelen itsekseni.

Nauttikaa tekin!

Terveisin Aana.

Liian vähän tunteja!

Leppoisaa perjantai-iltaa.

Onkohan tunti lyhentynyt vai olenkohan minä hidastunut?

Tätä asiaa olen kuluneen kesän aikana joutunut useinkin miettimään.

Juuri tänään keskustelin aiheesta hyvän ystäväni Helmin kanssa, kun tapasimme kohtalaisen pitkän paussin jälkeen.

Ennen oli työ, lapset, kotityöt ja harrastukset, sekä lukematon määrä ystäviä joita tapasin usein, mutta silti kaiken jaksoi ja ehti aivan loistavasti, ilman sen suurenpia kiireitä.

Nyt ei ole kuin satunnaisesti töitä, lapset maailmalla ja kahden aikuisen talous. Harrastuksetkin rajoittuvat mökkipuutarhan hoitoon ja käsitöihin, ystävien määrä on vähentynyt huomattavasti, mutta silti aika tahtoo joka päivä loppua kesken.

Onhan se tietenkin niin, että kun alkaa olla lähenpänä kuutta- kuin viittäkymmentä, kaikenlaiset krempat ja säryt vaativat veronsa ja on pakko hidastaa, ainankin minun:)

No, rehellisyyden nimissä on pakko sanoa, että olen minä sentään kaikenlaista ehtinyt puuhailla, sitten viime postauksen.

Viime lauantaina olimme veljentyttären häissä, ihastuttavat kesähäät maaseudulla.

Valokuvia en sen isommin laita, koska blogia alkaessani tein sen päätöksen, että kasvokuvia en julkaise läheisistä enkä ystävistä, en luvalla enkä luvatta.

Maanataina leivoin mökillä vasta poimituista mustikoista ja herukoista piirakoita, kyllä olivat makoisia:)

Viikon puolivälissä kävin Prinsessan kanssa aivan ihastuttavassa paikassa. 

Hän vei minut ensimmäistä kertaa Pälkäneellä sijaitsevaan Keltaiseen Taloon.

Oikea sisustajan aarre-aitta.

Mukaan lähti tämä kaunis kruunu-amppeli, johon heti asensin myratin.

Herkkä, Miljögården lautanen, valloitti myös sydämeni, oli ihan pakko saada.

Ja sokerina pohjalla. Mökin puu-cee:hen käsienpesua varten, noin 60% alessa, olihan se ostettava:)

Helmiltä sain etukäteen synttärilahjan, eikös olekin suloinen juomapaikka linnuille.

Koreja olen mökillä virkannut, useampia kappaleita, tosin en oikein tiedä mihin niitä kaikkia tarvitsen.

Eilen olimme Pirttikosken Kesäteatterissa katsomassa näytelmää nimeltä Mää Makkonen ja 60-luku.

Kuvia en arvannut ottaa, kun en tullut kysyneeksi onko se luvallista. Ainoastaan tämän Zetorin ikuistin, koska se oli laitettu vartavasten esille portinpieleen.

Näytelmä itsessään oli minulle pienoinen pettymys. Olen käynyt samaisessa paikassa pari kertaa aiemminkin ja nauranut itseni kipeäksi. Tämänkertainen tuotos oli jokseenkin pitkästyttävä ja paikallaan junnaava. On kait se niin, että kun sama käsikirjoittaja, samojen näytteliöitten kanssa vuodesta toiseen puuhailee, niin juttu alkaa toistaa itseään ja aiheet loppuvat.

Olisin ollut valmis lähtemään kotiin jo väliajalla.

Paljon, paljon muutakin olisin halunnut tehdä, mutta niinkuin alussa mainitsin, tunteja on liian vähän:)

Mukavaa viikonvaihdetta.

Iloitkaa rakkaistanne ja kesästä!

Aana.

Joutenoloa.

Hei kaikille lukijoilleni.

Taukoa on taas tullut pidettyä melkoinen tovi.

Jotenkin nämä päivät vain kuluvat niin vikkelään, ettei tahdo mukana pysyä.

Olen kyllä lueskellut blogejanne ja välillä jaksanut jopa kommentoida, mutta omaa tekstiä ei vain ole syntynyt, hyvistä yrityksistä huolimatta.

Edellisen postauksen jälkeen tein kahdeksan päivän työ-putken, jonka lisäksi ohjelmassa oli lastenhoitoa, sekä perusteellinen suursiivous kotona:)

Maanantaista asti olen ollut vapaalla, jota olen tietenkin viettänyt täällä omalla rakkaalla mökillämme.

Kelit ovat vaihdelleet helteestä ukonilmaan, sekä sen mukanaan tuomaan rankkasateeseen.

Alkuviikosta virkkasin tämän korin, lankojen säilyttämistä varten. Puhtia olisi riittänyt muihinkin virkkauksiin, mutta kude otti ja loppui:)

Tänä-aamuna kuljeskellessani pihalla, huomasin, että luonto on todella virkistynyt eilisen sateen jäljiltä. Uskaltaudui siirtämään iki-ihanat Pionini valeistutuksesta varsinaisille paikoilleen, vaikka edessä onkin helle-päivä, toivottavasti eivät ihan nuukahda!

 Mielestäni maailman paras aurinkotuoli.

 Miehen mukana kaupungista,sain muutaman postin tuoman  onnittelu-kortin. Niitä talteen laittaessani käteeni osui sattumalta muutaman vuoden takainen kortti, joka on jostain syystä kulkeutunut tänne mökille, liekö ollut kirjanmerkkinä.

Olen saanut sen rakkaalta ystävältäni Helmiltä, hänestä olen joskus aiemmin kertonut.

Pysähdyin lukemaan tekstiä ja mieleni valtasi suunnaton hyvänolon tunne, niinpä haluankin jakaa sen teidän kanssanne, kenties se puhuttelee jotakuta teistäkin.

Jalanjäljet hiekassa.

Eräs mies näki yöllä unen.

Unessa hän käveli rannalla Jeesuksen kanssa.

Yhtäkkiä taivaalle ilmestyi tapahtumia hänen elämästään.

Elämänsä jokaisen vaiheen kohdalla hän näki hiekassa kahdet jalanjäljet:

omansa ja Jeesuksen.

Kun hänen elämänsä viimeisinkin tapahtuma oli kulkenut hänen silmiensä editse,

hän tarkasteli hiekkaan jääneitä jalanjälkiä.

Silloin hän huomasi, että hänen elämänsä polulla näkyivät usein vain yhdet jalanjäljet-

ja juuri silloin kun hänellä oli ollut kaikkein vaikeinta elämässään.

Tämä kiusasi häntä, joten hän kysyi asiaa Herralta:

"Herra silloin kun päätin seurata sinua, sinä lupasit kulkea aina kanssani.

Mutta nyt näenkin vain yhdet jalanjäljet elämäni vaikeimpien aikojen kohdalla.

En ymmärrä, miksi jätit minut juuri silloin kun olisin tarvinnut sinua eniten".

Herra vastasi: "Rakas lapseni, minä rakastan sinua,
enkä voisi koskaan jättää sinua.
Yhdet jalanjäljet tarkoittavat, että silloin kun olit koetusten ja kärsimysten keskellä,
minä kannoin sinua".

Tämän kauniin tekstin myötä tovotan
Oikein suloista ja lämmintä päivänjatkoa!

 Aana.

Vuodekatos.

Mukavaa tiistai-iltaa.

Tilasin jo keväällä Joteksilta vuodekatoksen ja siihen verhot.

Kerta toisensa perään, olen pyytänyt, anellut ja lopulta miltei rukoillut, että Mies laittaisi sen paikoilleen.

Niinkuin tästä vuodatuksesta jo varmaan arvaattekin, mitään ei ole tapahtunut.

Ongelmana on ollut se, että sänkymme pääty on kiviseinää vasten, joten isku-porakone on ainoa työkalu, jolla kiinnitys onnistuisi. Tämä kyseinen laite kuuluu kuitenki siihen kategoriaan, jota en todellakaan hallitse, enkä edes uskalla opetella.

Tänään kuitenkin mittani täyttyi ja päätin, että asian eteen on nyt, jos koskaan, tehtävä jotain.

Hetkenaikaa huonetta silmiteltyäni ja mittailtuani, keksin ratkaisun avaimet.

Käänsin koko sisustuksen ympäri, niin että sain sängyn taustaksi väliseinän, joka on kait jotain lastulevyä tai vastaavaa.

Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja asennuspuuhiin.

Ruuvit upposivat kuin tyhjää vain, eikä kulunut kuin puolisen tuntia ja hups, katos verhoineen oli paikoillaan, eikä yhtään miestä tarvittu:)

Verhot olivatkin odotettua lyhyemmät, joten edessä on uusien hankkiminen, mutta nämä saavat nyt paikata siihen saakka kunnes löydän mieleiseni.

Minusta kokonaisuus näyttää kivalta ja olen, sorry nyt vaan, itseeni todella tyytyväinen ja ehkä vähän ylpeäkin:)

 Nyt minulla on vuodekatos ja ihan itse laitettu!

                                                   (Ingeborg Reich)

Nautitaan kesästä ja virkistävistä sadepäivistä.

Aana.

Hetki runolle.

On aika avata ja aika sulkea.

On aika pysähtyä, aika kulkea.

On aika olla aivan hiljaa, nupussa

ja kaikki terälehdet supussa.

On aika nousta ylös korkeuteen

ja päästää kaikki voima valloilleen,

on aika vuorenhuiput saavuttaa

ja toteuttaa tuhat unelmaa.

On aika maailmoja halata

ja kaiken jälkeen kotiin palata.

On aika kokemukset kerätä

ja levänneenä aamuun herätä.

On aika murheen, aika kiitoksen,

on aika yksinäisyyden ja rakkauden.

On aika. Se ei tule takaisin.

Siksi kanssasi sen jakaisin.

-Anna-Mari Kaskinen-

(kuvat: Ingeborg Reich)

Rauhaisaa illanjatkoa.

Aana.