Lukijat

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Meri kutsuu!


Juhannus on sitten vietetty ja mukavaa oli.
Niinkuin jo aiemmin kerroin, olimme jussin vietossa ystävä-pariskunnan luona.

Ruoka oli maittavaa; kana-kasvisnyyttejä, uusia perunoita, graavilohta, tuoreita vihanneksia ja tietenkin hyvää viiniä, sekä mansikoita ja jäätelöä.

Iltahämärissä poltimme kokon.

Sääkin suosi, emme saaneet kuin yhden sadekuuron aattoiltana.

Juhannuspäivänä kävimme Ruovedellä, Ruunebergin lähteellä, todella kaunis paikka.

Kirkon portilla seisoi vaivaisukko, vähän jo ajansaatossa kolhuja saaneena.

Ajoimme myös Muroleen kanavalle, jonne oli tullut paljon muitakin kuin me, aikamoinen vilske.

Eilen ilta-päivällä sitten kotiuduimme. Mies lähti omalle mökille leikkaamaan nurmikon ja minä aloin katsella matkalaukulle täytettä.
Lähdemme tänään neljän päivän turneelle. Ensin laivalla Tukholmaan ja sitten huomen-illalla toisella laivalla sieltä Riikaan. Kotiin "soutelemme" torstai-iltana.
Toivottavasti tuulet ovat suotuisat. En oikein tunne oloani turvalliseksi kovassa aallokossa.

Loppu- ja ensiviikoksi on sitten tiedossa ihan omat sessionsa, mutta niistä sitten tuonnenpana.

Viettäkää mukavaa ja lokoisaa alkuviikkoa, sekä ennenkaikkea, NAUTTIKAA KESÄSTÄ!!!!
Maanantaiterkuin Aana.

torstai 23. kesäkuuta 2011

Juhannusruno.


Juhannus

Minä avaan syömmeni selälleen
ja annan päivän paistaa.
Minä tahdon kylpeä joka veen,
ja joka marjan maistaa.

Minun mielessäni on juhannus,
ja juhla ja mittumaari,
ja jos minä illoin itkenkin,
niin siellä on sateenkaari.

-Eino Leino-


Lämpimin ajatuksin  Aana.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Juhannuksen viettoon!


Aurinkoista keskiviikko-iltaa blogilaiset.
Olen viettänyt tämän viikon kaupungissa, kesäleskenä:)
Miehellä alkoi maanantaina kesäloma ja minä palasin mökiltä kaupunkiin, töihin.

Tänään vietin vapaapäivää siivoillen ja pyykkiä silittäen, sekä asioilla juoksennellen.
Iltapäiväksi olin varannut ajan kampaajalta, pelastajalta! 
Olen aito blondi, syntyperäinen.
Noin kuukausi takaperin päätin kuitenkin, että nyt riittivät blondivitsit. Menimme Pikkusiukkuni kanssa yhdessä hänen kampaajansa pakeille.
Kerroin hänelle, että nyt haluaisin jotain todella radikaalia ja sain myös. Palasin kotiin punapäänä!!!! Hiukseni värjättiin viininpunaiseksi ja joukkoon laitettiin mansikanpunaisia raitoja. 
Kotona Mies kommentoi,: näyttää kamalalta. Mitäs siihen lisäämään, se oli hänen mielipiteensä:)
Kukaan tuttava tai työkavari ei sanonut, etteikö uusi väri olisi sopinut, mutta itse en siihen tottunut kuitenkaan. Joka aamu, kun katsoin kylppärin peiliin, siellä tuijotti täysin vieraan näköinen nainen.
Tänään siis kävin omalla, tutulla kampaajallani ja hän "taikoi" taas minun näköiseni naisen peiliin. Ihan oman-väriseksi en vielä muuttunut, mutta ensikerralla sekin jo onnistuu, lupaili kähertäjä.
Tulipahan tämäkin sitten kokeiltua!

Huomenna olisi vielä aamuvuoro, mutta sitten aloitankin jussin juhlimisen.
Lähdemme Miehen kanssa Orivedelle, ystäviemme mökille. On mukava mennä viettämään aikaa, hyvien kavereitten kanssa. Mitään sen ihmeenpää ei suunnitelmissa ole, mutta hyvä ruoka ja saunominen riittää kummasti, näillä kymmenillä:)  

Toivotan teillekin, rakkaat lukijani,
SULOISTA KESKI-KESÄN JUHLAA!
Juhannusterveisin Aana.

(Kuviakin olisin laittanut, mutta kone pahalainen ei suostu niitä jostain syystä julkaisemaan, sorry.)

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Yksin, mutta en yksinäinen.

Suloista perjantaita!

Edellisestä postauksestani, onkin vierähtänyt jo melkoisesti aikaa.
Olen ollut, mukamas, niin kiireinen ja jotenkin tyhjä, etten vain ole saanut aikaiseksi tekstiä.
Teidän blogejanne olen kyllä tasaiseen tahtiin käynyt lueskelemassa ja välillä jopa kommentoinut, mutta omaa kirjoitusta ei ole syntynyt.

Tämän viikon olen viettänyt tiiviisti mökillä, lukuunottamatta eilistä pikavisiittiä kaupungissa.
Täällä maalla vaan on niin mukavaa!

Miehellä on tänään perinteinen, joka-kesäinen sauna-ilta, ihan oikea äijä-ilta, jossa puolisot eivät koskaan ole mukana. Ihan hyvä niin. En minä ainakaan jaksaisikaan kuunnella sitä töiden tekemistä ja pullistelua, jota kait suurin osa miessukukunnan edustajista jauhaa, kun on nautittu vähän muutakin kuin kansalaisluottamusta!

Alkuperäisen suunnitelman mukaan olin kutsunut muutaman, hyvän ystävättäreni illanviettoon, mutta yhteensattumien vuoksi niistä olisi tullut tynkäkisat, joten päätimme siirtää ne johonkin sopivampaan ajankohtaan. Näin ollen vietänkin tämän illan ja yön IHAN YKSIN:) (mies jää kaupunkiin yöksi).

Ei ollenkaan paha, päinvastoin. 
Parisuhteessa, vaikka se olisi kuinka hyvä ja toimiva, on tarpeen ottaa ja saada välillä ihan omaa aikaa.
Olen mielestäni suhteellisen sosiaalinen tyyppi, mutta jossain sisälläni elelee jokin pieni erakko, joka kaipaa ajoittain suunnattomasti yksinoloa ja omien ajatusten kanssa askartelua.

Tämä kesäkoti on siihen paras mahdollinen paikka.
Mies on päivät töissä, joten olen lähes kymmenen tuntia jokaisena arki-päivänä, kuin "Herran kukkarossa". Ei, älkää nyt vain ymmärtäkö väärin, ei minulla ole mitään yhdessäoloa vastaan. Rakastan Miestä koko sydämestäni ja tarvitsen häntä, hengenheimolaista, ystävää ja ilopilleriä. Olen  kuitenkin sellainen, että omat hetket on saatava.

Silloin kun kukaan ei ole "häiritsemässä", lueskelen rauhassa runo-kirjojani, teen käsitöitä, haaveilen, suunnittelen, kuuntelen luontoa ja ennenkaikkea omaa sisikuntaani.
Nämä ovat niitä asioita, joista saan voimaa ja rauhaa elämääni.

Luonto on nyt kauneimmillaan.
Koivut ovat täudessä lehdessä, marjapensaat täynnä raakileita, suurin osa perennoista kukkii jo ja linnut konsertoivat aamu-yöstä alkaen. Aaahhh, miten suloista. 
Haluaisin nauttia tästä kaikesta ikuisuuden:)

Ostin tämän ihanuuden pari viikkoa takaperin Kangasalan Prismasta.
Voin taata, että tässä nukkuu todella makeat päiväunet, on kokeiltu useamman kerran.

Vilvoittava tuuli puhaltelee mukavasti ja pääskynen istuu tulla korkeuksissa, sähkölangalla, nauttien kait myöskin kesän suloisuudesta.

Kahvihammasta alkaa jo kolottaa, joten taidampa lähteä keittelemään sitä lempijuomaani:)

Toivotan teille kaikille, oikein ihanaa ja rauhaisaa viikonvaihdetta!

Lämpimin ajatuksin:Aana.

torstai 26. toukokuuta 2011

Tuulinen päivä.


Oikein aurinkoista päivää ystäväiset!

Palasin juuri parin tunnin kävelylenkiltä. Alkajaisiksi tyydytin valtavan kahvin-himoni, parilla isolla mukillisella, tuota minulle niin tuiki tarpeellista kofeiinijuomaa. 
Ajattelin jakaa ihastuttavan kuvasaaliini, jotta tekin, jotka syystä tai toisesta joudutte viettämään tämän päivän sisätiloissa, saisitte nauttia kanssani.

Tällä valokuvauksen saralla, olen kyllä vielä ihan noviisi, mutta ei välitetä siitä.

Kierrokseni aloitin kävelemällä pitkin kaupunkimme keskustassa sijaitsevan kanavan kaunista rantaa.

Kaikkialla luonto näyttää parhaat puolensa. Kukkaloisto, sekä ihastuttavan kirkkaat ja raikkaat värit, houkuttelevat pysähtymään ja ihastelemaan.

Paikoin Tuomikin vielä on täydessä kukassa, ihanan herkkiä.

Syreeni, on mielestäni yksi alkukesän kauneimmista kukkioista.


Ihastuttavat katseenvangitsijat, Metsäorvokit.
Voikukkaketo, miten raikkaalta sekin näyttää, näin alkukesästä.

Pajuvanhus seisoi tukevasti rannan tuntumassa.

Omppupuu, voiko suloisempaa näkyä ollakaan.

Koriste-omenapuita, upean purppuraisia.
Pikkuruisia sinisiä, joiden nimeä en tiedä.

Pouta-pilvet purjehtivat sinisellä taivaalla, olisin halunnut lähteä niiden mukaan.

Toivon teille kaikille voimia ja aurinkoisia ajatuksia!
Torstaiterveisin Aana.


tiistai 17. toukokuuta 2011

Tunnustuksia:)

Tiistai-iltaa ystäväiset.

Tuula, Äite Puuhailee blogista, laittoi minulle tällaisen haasteen. Pitäisi kertoa itsestään kahdeksan tunnustusta tai asiaa ja laittaa haaste kahdeksalle henkilölle eteenpäin.
Ei sitten muuta kuin "tunnustelemaan":D

1. Olen syntynyt elokuussa 1954 Pirkanmaalla, äitini 21-vuotis syntymäpäivänä, olen siis synttärilahja vanhemmilleni.

2. 5-lapsiseen perheeseen synnyin esikoiseksi, isosiskoksi kahdelle veljelle ja kahdelle siukulle.

3. Itselläni on neljä aikuista lasta, ihanat miniät ja vävy, sekä kuusi ihanaa lastenlasta.

4. Esikoiseni sain 19-vuotiaana,  vuonna-73. Keskimmäinen syntyi vuonna-74, Kuopus vuonna-77 ja Prinsessa vuonna-83.

5. Aloitin yhteiselon Miehen kanssa, joka muuten on nuoruuden-rakkauteni, reilut kahdeksan vuotta takaperin, kun kumpikin oli tehnyt "kierroksensa" loppuun.

6. Teen keikkatöitä hoito-alalla, sen minkä rikkinäisellä selälläni jaksan ja pystyn.

7. Rakastan käsitöiden tekemistä ja olen itseasiassa melkoisen taitavakin niissä, kunhan ei tarvitse ommella koneella, sitä hommaa en osaa:)

8. Olen tällä hetkellä, iän tuomista krempoista huolimatta, onnellinen ja kaikenkaikkiaan tyytyväinen elämääni ja olemiseeni.

Tässähän nämä nyt sitten olivat. Ei löytynyt mitään luurankoja kaapista, tai en ainakaan tunnusta:D

Laitan tämän nyt sitten eteenpäin, nimeämättä erityisesti ketään, koska uskon jo aika monen tähän vastanneen. Ottakoon omakseen jokainen, joka kokee haluavansa.

Leppoisaa illanjatkoa kaikille lukijoille toivottelee Aana. 


sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Sietokyvyn rajoilla!

Sunnuntaitervehdys blogilaiset.
Ompahan kulunut pitkä tovi viimeisestä postauksesta.
En ole jaksanut paljon koneella vierailla edes lukemassa muiden kirjoituksia, saati sitten kommentoida, tai kirjoittaa itse. Syy: kroppaa raastava ja varsinkin hermoja koitteleva selkäsärky.
Lääkärissä kävin ensimmäisen kerran jo pari viikoa takaperin. Labrakokeet ja uusi käynti viikon kuluttua, eikä mitään varsinaista diaknoosia. Sama vanha vaiva, jolle ei mitään voida. Evästykseksi lepoa, jumppa-ohjeita ja aimo kasa reseptejä kipulääkkeisiin. Lääkkeeni ovat ns. kolmiolääkkeitä, joka taas aiheuttaa sen, että ajatus kulkee, jos mahdollista, vieläkin hitaammalla ja olo on kaikenkaikkiaan turta ja voimaton. Ainoa asia joka mielessä pyörii, on sänky, sänky ja sänky. Välillä pelkään kuolevani ja välillä taas pelkään, etten kuolekaan:) Olo on todella väsynyt ja turhautunut.

Jotain olen yrittänyt kuitenkin touhuta. Mökkipuutarhassa riittäisi tekemistä vaikka millä mitalla, mutta kun ei pysty, niin ei pysty.

Kesäkukkia sain perjantaina vähän istutettua.

Onneksi luonto itse huolehtii niin paljosta. Perennat ovat säilyneet hyvin talven kourissa ja kurkistelevat jo lupaavasti mullasta.

Lipstikka näyttää jo ihan käyttövalmiilta.

Raparperipiirakan ainekset jo odottavat.

Keskimmäisen perheeltä sain äitienpäivänä lahjaksi toivomani Kirsikkapuun.

Prinsessan perhe toi samaisena päivänä upouuden A-M Kaskisen runokirjan, jossa on Minna Immosen kuvitus, tutustunisen arvoinen!
Poimin tähän loppuun kirjasta yhden runon ilostuttamaan tätä päivää.

Sinulle laulavat linnut,
sinulle kukkivat puut,
sinulle tanssivat tuulet,
tulvivat jokien suut.

Sinulle,sinusta, sinuun
kaikki se mitä on.
Sinulle merien kuohu,
pauhina sammumaton.

Sinulle siritys hento
peipposen pesästä.
Sinulle tuikkivat tähdet
kertoen kesästä.
(A-M Kaskinen)

Rauhaisaa loppupäivää toivottelee Aana.